GALLERIA GJUTARS | PAULA HOLOPAINEN | MAALAUKSIA
Paula Holopaisen näyttelysarja jatkuu Taiteilijatalo Gjutarsissa.
Tervetuloa Galleria Gjutarsiin 12.-20.11.2021
Esillä Aika on aina -sarjan maalauksia vuosilta 2011-2012.
Taiteilijatalo Gjutars
Vanha Kuninkaalantie 6, Vantaa
GALLERIA GJUTARS | SARA BLOSSEVILLE | THE OFFSPRING
Sara Blossevillen näyttely The Offspring avautuu perjantaina 5.8. ja on esillä koko viikonlopun ajan Galleria Gjutarsissa.
Tervetuloa Taiteilijatalo Gjutarsiin
Vanha Kuninkaalantie 6, Vantaa
Näyttely on avoinna 5.-8.11. 2021 kaikkina päivinä klo 11-18.
GALLERIA K | EN NÄE METSÄÄ PUILTA | VANTAAN TAIDEMUSEON KOKOELMASTA
16.10.-31.12.2021
”En näe metsää puilta” -näyttely on koottu Vantaan taidemuseon kokoelmasta ja kutsuttuna taiteilijana on Tuuli Helve. Näyttelyssä on teoksia Vantaan taidemuseon kokoelmasta seuraavilta taiteilijoilta: EGS, Pentti Kaskipuro, Hilda Kozári, Kristian Krokfors, Tapani Mikkonen, Kimmo Pyykkö ja Outi Turpeinen. Vantaan taidemuseolle on lahjoitettu professori ja kasvitieteilijä Martti Markkulan (1926-2004) keräämä kokoelma Suomen Mitalitaiteen Killan vuosimitaleista(1974-2004) ja kokoelma on nyt ensimmäistä kertaa esillä. Näyttelyn on kuratoinut Vantaan taidemuseon julkisen taiteen kuraattori Anne Kaarna-Suomi.
”Joissakin lähes yliluonnollisissa sieluntiloissa ihmisen silmien alla avautuva näkymä paljastaa koko elämän syvyyden – oli näkymä kuinka arkipäiväinen tahansa” kirjoittaa ranskalainen runoilija ja taidekriitikko Charles Baudelaire päiväkirjassaan. Näyttelyn kokoaja haltioituu Baudelairen sanoin taideteoksista, mutta peilaa kuvastoja aikalaisviitekehyksestä.
Vantaan taidemuseon kokoelmassa on kolme kuvanveistäjä Kimmo Pyykön veistosta. Kimmo Pyykön lapsuuden ja nuoruuden maisemaksi piirtyi Kangasalan Korvenperässä Haralanharjun näkötornista taivaanrantaan asti avautuva idyllisten peltojen, järvien ja metsien kuva, jota Pyykkö ”on aina kantanut puserossaan”. Suomen kansallisessa maisemakuvastossa tämä maisemakohde kajahtaa ilmoille ”Kesäpäivä Kangasalla” -lauluna. Näyttelyssä Syksy (1974) ja Ystävykset (1974) -veistokset jatkavat näyttelytilassa taiteilijan sisältä päin nähtyä kuvaa ja maaseudun muutoksen narratiivia. Linnut ovat protagonisteja ja pakolaisia kaikilla mantereilla. Kimmo Pyykkö nosti esille luonnon tasapainon häiriintymisen, nälänhädän ja väestönkasvun, mutta jätti pohdinnan ja ratkaisun katsojalle. Ihmiskunta on saanut paljon aikaan: maanviljelysmaisemien kato, perinteisten pesäpaikkojen kato, lintukato, luontokato, ilmastokriisi, luonnon hätätila jne. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Pyykön grafiitinharmaat ja konkreettisesti painavat veistokset rinnastuvat Tuuli Helven hauraisiin paperipohjaisiin teoksiin. ”Vaja, aitta, lato -kokoelmat III” -installaatiossa kuvastot ovat kuin hiljakseen katoavia kangastuksia horisontissa. Pyykköä siteeraten moni maalta kaupunkiin muuttanut tai rakennussuojelua vaaliva ”on aina kantanut puserossaan” näitä arkisia rakennuksia.
Vieraiden kulttuurien representaatiot ovat länsimaisissa museoissa varsin yleisiä. Outi Turpeisen teosten lähtökohdat pohjautuvat brittiläisen imperiumin, kolonialismin ja intialaisen kulttuurin yhteen saattamiseen 1600-luvulla. Carl von Linnén 1700-luvulla kehittämän systemaattisen luokittelujärjestelmän taustalla oli halu määritellä totuus sekä halu ymmärtää luontoa. Outi Turpeinen käsitteleekin teoksissaan fiktiivistä väittämää, joka kyseenalaistaa museoiden asemaa totuuden kertojana. Linnén luokittelujärjestelmä pyyhki pois visualisuudesta rituaalisuuteen pohjautuvan esitystavan. Outi Turpeinen on jättänyt kuvitteellisissa 1800-luvun kokoelmainstallaatioissa vihjeitä lukijan ja katsojan omille oivalluksille, mutta paljastettakoon, että luonnontieteelliset erikoisuudet ja kolonialistiset esineet olivat Lady Helen Maryn mielenkiinnon kohteina. Tuuli Helve on hyönteistutkijan tarkkuudella koostanut Perhoset-teoksen. Siivekkäät mustavalkoiset figuurit on luokiteltu, järjestetty ja lävistetty hyönteisneuloin viitteelliseksi kokoelmaksi, joka ottaa haltuun tilan. Helve jättää pohdinnan ja ratkaisun katsojalle.
Näyttelyyn on kuratoitu mitaleja professori ja kasvitieteilijä Martti Markkulan (1926–2004) Suomen mitalitaiteen Killan vuosimitaleista keräämästä kokoelmasta (1974–2004), jonka Martti Markkulan perikunta lahjoitti Vantaan taidemuseolle. Martti Markkula vaikutti merkittävästi mm. ympäristönsuojeluun ja hän oli perustamassa useita luontoon, ympäristöön ja luonnonsuojeluun liittyviä järjestöjä. Hänen puolisonsa apulaiskaupunginjohtaja, FL Ritva Markkula (1931–2021) vaikutti toiminnallaan merkittävästi mm. Vantaan kaupungin taidekokoelman kartuttamiseen ja julkisen taiteen ns. prosenttiperiaatteeseen.
Tervetuloa!
Galleria K | Asematie 7 | 01300 Vantaa
Vantaan taidemuseo Artsin ja Vantaan taiteilijaseuran yhteinen taiteen tila
Avoinna
keskiviikko 12-18
torstai-perjantai 11-17
lauantai-sunnuntai 12-16
GALLERIA GJUTARS | PAULA HOLOPAINEN | MAALAUKSIA
15.-20.10 ja 23.-24.10.2021
Taiteilijatalo Gjutarsissa on nyt tarjolla harvinaista väriloistoa, kun Paula Holopaisen maalaukset saavat täydennystä pihamaan vaahteranlehtien väreistä.
Paula Holopaisen Egypti- ja Rooma-sarjan maalauksia on esillä 15.-20.10 ja 23.-24-10.
Tervetuloa Gjutarsiin!
TAITEILIJATALO GJUTARS
Vanha Kuninkaatie 6
Tikkurila, Vantaa
Avoinna klo 12-17
GJUTARS | JÄRVENPÄÄN TAIDESEURAN TAIDENÄYTTELY | 8.9. – 24.9.2021
Järvenpään taideseura on esillä Taiteilijatalo Gjutarsissa 8.-24.9.2021. Näyttely on vaihto ja vastavuoroisesti Vantaan taiteilijaseuran näyttely järjestetään Järvenpään taidetalolla 7.-26.9.2021.
Lämpimästi tervetuloa avajaisiin Gjutarsiin keskiviikkona 8.9. klo 17-19!
Järvenpään Taideseurasta mukana: Erik Laureus, Annukka Määttänen, Marja Rosti, Päivi Kukkasniemi, Outi Mietala, Carita Nissinen, Tiina Latva, Sirkka-Liisa Kaila, Heli Mäkitalo, Sinikka Ustinov-Jones, Hannele Rekola, Marjo Poijärvi, Irina Nyyssönen, Annele Lahti, Elisa Pesonen
TAIDETALO GJUTARS
Vanha Kuninkaalantie 6, Vantaa
Avoinna: ke 12-18, to-pe 11-17, la-su 12-16
TERVETULOA!
JÄRVENPÄÄN TAIDETALO | SYKSYN SATOA | 7.9. – 26.9.2021
Syksyn Satoa -näyttelyssä Järvenpään taidetalolla on mukana 14 Vantaan taiteilijaseuran jäsentä. Näyttely on vaihto Järvenpään taideseuran kanssa ja järvenpääläisten taidetta on vastavuoroisesti esillä Taiteilijatalo Gjutarsissa Vantaalla.
Näyttelyn taiteilijat ovat:
Albert Adel
Anna Semerdjiev
Anne Kauppila
Anu Eskelin
Carita Nissinen
François Blosseville
Hannu Sillanpää
Kati Leskinen
Maija Helin-Åvall
Merja Kupari
Paula Pitkänen
Raija Rastas
Riikka-Liina Martiskainen
Tarja Polari
Tervetuloa!
JÄRVENPÄÄN TAIDETALO
Myllytie 13 A, Järvenpää
7.9. – 26.9.2021
Näyttely on avoinna ti-pe 14-18, la-su 11-15
Kuvan teos: Anna Semerdjiev “MÄ MEEN NYT”, 2019 öljyväri kankaalle 81cm x 65cm
ARTO VÄISÄNEN | YLIVIIVATUT | 9.9. – 3.10.2021
Näyttely koostuu erikokoisista piirustuksista. Materiaalina on hiili, tussi, lyijykynä ja erilaiset väriliidut.
Yliviivaus merkitsee poistettavaa kohtaa tekstissä, jonkinasteista hylkäämistä, niin ideassa kuin jo toteutumassa olevassa projektissa. Päätökset voivat perustua matemaattiseen järkeilyyn kustannuksista tai pelkästään tunteeseen, että tätä en halua. Se voi olla myös purkutuomio rakennukselle tai blokkaus sosiaalisessa mediassa. Yliviivaamista on internetaktivismin muoto cancel-kulttuuri, jonka tavoitteena on eristää ’vääriä’ mielipiteitä esittävä ihminen sosiaalisesta piiristään, asettaa hänet boikottiin tai saada menettämään työpaikkansa.
Kuvaan monenlaisia ihmisiä, en pelkästään turpiinsa saaneita ihmispoloja, joskin usein lopputulemana näin voisi olettaa. Piirtäminen on mitä suurimmassa määrin valintoja, jotka tulee tehtyä siinä hetkessä, missä kynä tekee matkaansa paperilla. Kun muodostunut viivasto tai hahmo ei puhuttele, päätös on luonnollisesti ylipiirtää se kohta toisenlaiseksi. Uudelleen piirretystä hahmosta mustan hiilen alla jää leijumaan aavistus hylätystä ihmisestä. Ikään kuin piirtämisprosessi itsessään kuvaisi sosiaalista vuorovaikutusta ja kerrostumia.
Näyttely on avoinna ke 12-18, to-pe 11-17 la-su 12-16.
“Havaintojen päiväkirjassa maalausaiheitani ovat ilo ja kauneus. Katsojan mielialan kohottaminen on Havaintojen päiväkirjan tavoite. Toivon että maalaamisen ilo välittyy, kun sivellin kohoaa ylös korkealle. Se että maalaan paljon oranssilla johtunee suomalaisista vuodenajoista, kun osaa vuotta hallitsee pimeys, valoisan ja lämpimän värin kaipuu on suuri. Lähempänä valon alkulähdettä ohut yläilma antaa väreille oman ilmeen.
Kaikilla on tietyt värit, joita suosivat. Aiemmin nähtyjä värejä ei pysty kuitenkaan palauttamaan mieleensä täsmälleen samansävyisinä. Värit ovat näin ollen henkilökohtaista fantasiaa. Absoluuttista värisilmää ei liene, toisin kuin joillakin muusikoilla on absoluuttinen sävelkorva.
Abstraktiota lähellä olevat ”maisemani” ovat mielikuvitusta, niin kuin kaiken taiteen sisältö lopulta on. Vaikka käytän sekä kylmiä että lämpimiä sävyjä, on yleisvaikutelma positiivinen. Valo voittaa aina.”
Arkkienkelin varjo
jähmettynyt kaupungin ylle
kuin suuri ruostepilvi.
Miekan salamat läpäisevät sen
terävinä lankoina
joihin varikset tarttuvat.
Keskustori, posket lommolla, itkee kuravettä.
Lasten savu nousee tehtaanpiipusta
kärventyneiden korsien kostukkeeksi.
Laula, enkelivaris,
kohota karhea äänesi taivaaseen asti:
alttarin korva painautuu pilven päälle
ja vuotaa tuhkaa.
Eila Jaatinen (1952-2012)
Näyttelyn pääosan muodostaa installaatio, joka koostuu muutamasta metristä aitoa kapearaiteista rataa, radan päädystä kohoavista tikapuista ja puisesta enkeliveistoksesta.
Ratatyömaalla ovat työt pysähtyneet jo kauan sitten. On nähtävissä merkkejä siitä, että rataa on rakennettu vankityövoimalla ja kohden vankileiriä.
Installaatio ja muut näyttelyn teokset ovat yrityksiäni löytää kuvakieltä, jonka avulla voisi kertoa jotakin sotien, epädemokraattisten hallitusten, viholliskuvien ja ennakkoluulojen aiheuttamamasta suuresta inhimillisestä kärsimyksestä.
Koska näyttelyn perusasetelma on synkkä, ei ole ollut mahdollista kuvata asioita liian suoraan, vaan viitteiden ja symbolien kautta. Näin katsojalle jää vapautta luoda oma kertomuksensa näkemästään ja liittää siihen itse kuulemiaan, lukemiaan tai omakohtaisesti kokemiaan tarinoita.
Viittaukset kristilliseen traditioon ovat tarkoituksellisia, mutta teoksiani voi jokainen tulkita oman maailmankatsomuksensa mukaisesti. Katsojan näkökulma ratkaisee, onko kysymys uskonnollisesta taiteesta vai ei.
Elämän ankaruus, mutta myös orastava toivo vuorottelevat teosteni kuvamaailmassa. Radan varteen jäänyt siivetön ja kädetön enkeli ei ole voinut auttaa, mutta pysyy loppuun asti paikoillaan, osallistuen ihmisten kärsimykseen itseään säästämättä.
Toivottomuuden yöhön pilkahtaa pitkän odotuksen jälkeen jokunen parempaan tulevaisuuteen johdatteleva valonsäde.
Musta aurinko hohtaa himmeää valoa, suuria yhteiskunnallisia ongelmia aiheuttaneen ja sananvapautta rajoittaneen ideologian symbolit rapistuvat, ja kuoleman rata muuttuu taivaan korkeuksiin johtaviksi tikapuiksi.
Niitä pitkin loppuun uupuneet ihmisetkin pääsevät enkelien kanssa kohti uutta aamua, jolloin kärsimys vihdoin loppuu ja hartaasti odotettu vapaus koittaa. Radanvarren enkelikin voi palata omiensa joukkoon.
Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen?
On yhä hämärää.
Taivaalle nostan yhtenään
katseeni kaipaavan.
Valoa jos en näekään,
sen tiedän loistavan.
Virsi 361
Jaakob lähti Beersebasta ja
kulki kohti Harrania.
Matkallaan hän jäi auringon
laskiessa yöksi erääseen paikkaan,
otti siltä paikalta päänalusekseen
kiven ja kävi makuulle.
Yöllä Jaakob näki unessa portaat,
jotka ulottuivat maasta taivaaseen,
ja Jumalan enkelit kulkivat niitä
ylös ja alas.
1. Moos. 28: 10-12
Arkkienkelin varjo
jähmettynyt kaupungin ylle
kuin suuri ruostepilvi.
Miekan salamat läpäisevät sen
terävinä lankoina
joihin varikset tarttuvat.
Keskustori, posket lommolla, itkee kuravettä.
Lasten savu nousee tehtaanpiipusta
kärventyneiden korsien kostukkeeksi.
Laula, enkelivaris,
kohota karhea äänesi taivaaseen asti:
alttarin korva painautuu pilven päälle
ja vuotaa tuhkaa.
Eila Jaatinen (1952-2012)
Näyttelyn pääosan muodostaa installaatio, joka koostuu muutamasta metristä aitoa kapearaiteista rataa, radan päädystä kohoavista tikapuista ja puisesta enkeliveistoksesta.
Ratatyömaalla ovat työt pysähtyneet jo kauan sitten. On nähtävissä merkkejä siitä, että rataa on rakennettu vankityövoimalla ja kohden vankileiriä.
Installaatio ja muut näyttelyn teokset ovat yrityksiäni löytää kuvakieltä, jonka avulla voisi kertoa jotakin sotien, epädemokraattisten hallitusten, viholliskuvien ja ennakkoluulojen aiheuttamamasta suuresta inhimillisestä kärsimyksestä.
Koska näyttelyn perusasetelma on synkkä, ei ole ollut mahdollista kuvata asioita liian suoraan, vaan viitteiden ja symbolien kautta. Näin katsojalle jää vapautta luoda oma kertomuksensa näkemästään ja liittää siihen itse kuulemiaan, lukemiaan tai omakohtaisesti kokemiaan tarinoita.
Viittaukset kristilliseen traditioon ovat tarkoituksellisia, mutta teoksiani voi jokainen tulkita oman maailmankatsomuksensa mukaisesti. Katsojan näkökulma ratkaisee, onko kysymys uskonnollisesta taiteesta vai ei.
Elämän ankaruus, mutta myös orastava toivo vuorottelevat teosteni kuvamaailmassa. Radan varteen jäänyt siivetön ja kädetön enkeli ei ole voinut auttaa, mutta pysyy loppuun asti paikoillaan, osallistuen ihmisten kärsimykseen itseään säästämättä.
Toivottomuuden yöhön pilkahtaa pitkän odotuksen jälkeen jokunen parempaan tulevaisuuteen johdatteleva valonsäde.
Musta aurinko hohtaa himmeää valoa, suuria yhteiskunnallisia ongelmia aiheuttaneen ja sananvapautta rajoittaneen ideologian symbolit rapistuvat, ja kuoleman rata muuttuu taivaan korkeuksiin johtaviksi tikapuiksi.
Niitä pitkin loppuun uupuneet ihmisetkin pääsevät enkelien kanssa kohti uutta aamua, jolloin kärsimys vihdoin loppuu ja hartaasti odotettu vapaus koittaa. Radanvarren enkelikin voi palata omiensa joukkoon.
Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen?
On yhä hämärää.
Taivaalle nostan yhtenään
katseeni kaipaavan.
Valoa jos en näekään,
sen tiedän loistavan.
Virsi 361
Jaakob lähti Beersebasta ja
kulki kohti Harrania.
Matkallaan hän jäi auringon
laskiessa yöksi erääseen paikkaan,
otti siltä paikalta päänalusekseen
kiven ja kävi makuulle.
Yöllä Jaakob näki unessa portaat,
jotka ulottuivat maasta taivaaseen,
ja Jumalan enkelit kulkivat niitä
ylös ja alas.
1. Moos. 28: 10-12
Arkkienkelin varjo
jähmettynyt kaupungin ylle
kuin suuri ruostepilvi.
Miekan salamat läpäisevät sen
terävinä lankoina
joihin varikset tarttuvat.
Keskustori, posket lommolla, itkee kuravettä.
Lasten savu nousee tehtaanpiipusta
kärventyneiden korsien kostukkeeksi.
Laula, enkelivaris,
kohota karhea äänesi taivaaseen asti:
alttarin korva painautuu pilven päälle
ja vuotaa tuhkaa.
Eila Jaatinen (1952-2012)
Näyttelyn pääosan muodostaa installaatio, joka koostuu muutamasta metristä aitoa kapearaiteista rataa, radan päädystä kohoavista tikapuista ja puisesta enkeliveistoksesta.
Ratatyömaalla ovat työt pysähtyneet jo kauan sitten. On nähtävissä merkkejä siitä, että rataa on rakennettu vankityövoimalla ja kohden vankileiriä.
Installaatio ja muut näyttelyn teokset ovat yrityksiäni löytää kuvakieltä, jonka avulla voisi kertoa jotakin sotien, epädemokraattisten hallitusten, viholliskuvien ja ennakkoluulojen aiheuttamamasta suuresta inhimillisestä kärsimyksestä.
Koska näyttelyn perusasetelma on synkkä, ei ole ollut mahdollista kuvata asioita liian suoraan, vaan viitteiden ja symbolien kautta. Näin katsojalle jää vapautta luoda oma kertomuksensa näkemästään ja liittää siihen itse kuulemiaan, lukemiaan tai omakohtaisesti kokemiaan tarinoita.
Viittaukset kristilliseen traditioon ovat tarkoituksellisia, mutta teoksiani voi jokainen tulkita oman maailmankatsomuksensa mukaisesti. Katsojan näkökulma ratkaisee, onko kysymys uskonnollisesta taiteesta vai ei.
Elämän ankaruus, mutta myös orastava toivo vuorottelevat teosteni kuvamaailmassa. Radan varteen jäänyt siivetön ja kädetön enkeli ei ole voinut auttaa, mutta pysyy loppuun asti paikoillaan, osallistuen ihmisten kärsimykseen itseään säästämättä.
Toivottomuuden yöhön pilkahtaa pitkän odotuksen jälkeen jokunen parempaan tulevaisuuteen johdatteleva valonsäde.
Musta aurinko hohtaa himmeää valoa, suuria yhteiskunnallisia ongelmia aiheuttaneen ja sananvapautta rajoittaneen ideologian symbolit rapistuvat, ja kuoleman rata muuttuu taivaan korkeuksiin johtaviksi tikapuiksi.
Niitä pitkin loppuun uupuneet ihmisetkin pääsevät enkelien kanssa kohti uutta aamua, jolloin kärsimys vihdoin loppuu ja hartaasti odotettu vapaus koittaa. Radanvarren enkelikin voi palata omiensa joukkoon.
Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen?
On yhä hämärää.
Taivaalle nostan yhtenään
katseeni kaipaavan.
Valoa jos en näekään,
sen tiedän loistavan.
Virsi 361
Jaakob lähti Beersebasta ja
kulki kohti Harrania.
Matkallaan hän jäi auringon
laskiessa yöksi erääseen paikkaan,
otti siltä paikalta päänalusekseen
kiven ja kävi makuulle.
Yöllä Jaakob näki unessa portaat,
jotka ulottuivat maasta taivaaseen,
ja Jumalan enkelit kulkivat niitä
ylös ja alas.
1. Moos. 28: 10-12
MARI PAIKKARI | SYMBIOOSI | 16.7. – 8.8.2021
Symbioosi -näyttely pohtii luonnon rakentumista sekä meidän ihmisten paikkaa osana luontoa. Sitä, kuinka luonto koostuu, kuin palapeli, erilaisista kasveista, eliöistä ja eläimistä, havainnoista ja hyötysuhteista.
Näyttelyssä on esillä etäisesti kasveja muistuttavia veistoksia. Niiden keraaminen pinta näyttää huokoiselta, hauraalta, kuluneelta ja luonnolliselta, joltain jota tekisi mieli koskea, jotta voisi ymmärtää miltä se tuntuu. Valokuvissa keraaminen pinta on yhdistetty metsässä kasvaneisiin sieniin ja niistä tehtyyn ruokaan.
Näyttelyyn rakentuu maailma, jossa katsoja voi kuvitella miltä savi tuntuu, muistella miltä metsämaasta saatu ruoka maistuu sekä kuulla miltä maa kuulostaa. Näyttelytilassa on esillä valokuvia ja veistoksia, sekä savella tuotettua ääntä. Näyttelyssä kuultava äänimaailma on tallennettu vuosien 2010-2020 välillä.
Valokuvat on ottanut huippukuvaaja Sami Repo ja sieniruuat on valmistanut ruokakirjailija Anu Brask.
Näyttely on avoinna ke 12-18, to-pe 11-17 la-su 12-16.