Valokuvataiteilja Kasper Dalkarl (1991, Helsinki) tutkii taiteessaan syvää äidin ja pojan välistä suhdetta. Taidehistoriassa on harvoin kuvattu aikuista poikaa vanhenevan äitinsä kanssa. Tavallista on sen sijaan ollut idyllinen kuvaus nuorista äideistä pienten lasten kanssa tai kontrastina kuvaus hyvin vanhoista äideistä.

Valokuva- ja taidehistoriassa on tavallisemmin korostettu ’isä-poika’ tai ’äiti-tytär’ suhteita, mutta ’äiti-poika’ suhdetta on kuvattu harvemmin. Tämä projekti on Kasper Dalkarlin ja hänen äitinsä Åsa Dalkarl-Gustavssonin yhteistyö. Kuvat on otettu paikoissa ja elementtien yhteydessä, joilla on heille kummallekin henkilökohtainen merkitys. Vesi on toistuva symboli, joka voi merkitä monia asioita: elämää, kuolemaa ja jälleensyntymää.

--

Viimeisten vuosien aikana valokuvataiteilija Lars Rebers (s. 1961, Loviisa) on työskennellyt Pyhiinvaellus-projektin parissa. Vaellus ulottuu Pernajasta Turkuun, ja hän on kulkenut fyysisen ja henkisen maailman välimaastossa, kamera kädessä. Kävelemällä ja fyysisesti ponnistamalla vahvistuu henkinen puoli, ja ajatukset taivaan ja maan välillä virtaavat sulavammin ja monimutkaisemmin.

Tämä projekti, Viimeinen tapaaminen; matka isän haudalle, on pieni sivupolku, lyhyt matka Saksaan, jossa Rebersin isä lepää muistolehdossa, Ruhewaldissa. Isä kuoli äkillisesti elokuussa 2022, eikä Rebersiä suotu osallistumista hautajaisiin.

Tervetuloa avajaisiin perjantaina 2.5. klo 17-18!

Näyttelyn teokset herättävät pohtimaan monilajista olemista kaupungissa ja luonnon limittymistä kaupunkiin niin abstraktin kuin esittävänkin taiteen keinoin.

Näyttelyssä on esillä maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja keramiikkateoksia Vantaan taidemuseon kokoelmasta.

Monet käyttämistäni materiaaleista olen poiminut mukaani silloin, kun ne vaikuttavat olevan jo vahvasti matkalla takaisin kohti maanhuomaa. Usein ne on irroteltu kotipaikkani erinäisistä nurkista, pihapiiristä ja pelloilta. Ne ovat kasvaneet ja kukkineet. Ne ovat jo kerran olleet seiniä, ovia tai perunalaatikoita, ja kun ne eivät enää siihen ole pystyneet, olen ottanut ne talteen.

Nyt ne ovat hetken täällä, rakennuspalikoinani. Ottivat pienen kiertoreitin matkallaan maanmurusiksi, toisenlaisiksi rakennuspalikoiksi.

Tämän kaltainen elinvoimaisuus saa aikaan sen, että silmä lepää näissä teoksissa. Niinpä lopulta ei ole merkitystä mistä maalaukset koostuvat. Ne vahvistavat maalaustaiteen olemassaoloa sinällään. Yhdessä harmonisten ja murretuilla väreillä maalattujen väripintojen kanssa viivasto muodostaa sisäisen latautuneisuuden tunnun. Se tunnelma siirtyy maalauksesta toiseen hieman vaihdellen luomatta mystiikkaa, jollainen on tämän tyyppiselle maalaukselle vierasta. Kun näitä maalauksia katsoo, niistä välittyy valoisa, vapautunut tunnelma.

Maalausten väri-ilme on näennäisen neutraali ja harmaa, mutta tarkemmin havainnoituina pinnat ovat täynnä pientä elämää ja valoa. Tuo valo on osaltaan myös teoksia koossa pitävä voima ja se olemukseltaan perustuu tarkoin harkittujen sävyjen rinnastamiseen. Yksittäinenkin sävy väripinnassa on sinänsä kaunis. Kokonaisuudessaan esteettinen tavoite on saavutettu: rauhallinen, hiljainen kauneus on läsnä maalausten toteutuksessa sekä tyylikkäässä lopputuloksessa.

Jouko Korkala on ollut pitkään uskollinen tämän kaltaiselle kuvantekemiselle. Hän on kehittänyt tyylinsä lähtökohdista huolimatta konstailemattoman ytimekkääksi. Tyyli on muuttunut Korkalan omaksi, hänen työnsä ovat tunnistettavia.

Hannu Sillanpää

Tämä näyttelyni koostuu parinkymmenen vuoden periodilta, mukana myös uusimpia, joten vaikutelma on paremminkin retrospektiivinen.

Värien suhteen olen samassa vaiheessa kuin Manlio Brusatin teoksessaan ”Värien historia” pohtiessaan ”väriä, joka on ja ei ole”: jokin harmaanruskean väliltä saa vierelleen vanhan kullan, kellertävän ja harmaankeltaisen värin. Renessanssille ominainen väriherkkyys ja mieltymykset, jotka ovat meille jo melko vieraita ja kaukaisia. Vasta värin löytymisen jälkeen seuraa muoto ja kuviot.

Veistokseni ja maalaukset ovat mielestäni toistensa aisapareja ja vaativat toisensa rinnalleen. Ehkä myös samat työvälineet, kuten palettiveitsi vievät saman tyyliseen lopputulokseen ja yhdistävät teoksia. Tavoitteena veistoksillani on harmonisuus, kuten myös maalauksilla, eikä niinkään huomionhakuisuus, jota tämä aikakausi huutaa ja repii riittävästi. Toivonkin että teokseni pysäyttävät olemuksellaan kiireisen kulkijan ja auttavat näkemään niissä jotain pysyvää.

Teen piirustuksia, grafiikkaa, maalauksia sekä muovailuteoksia. Työskentelen kausiluontoisesti periodeittain. Teen sekä esittäviä että abstrakteja töitä.

Musiikki on toinen taiteenlajini, tärkein harrastukseni ja myöskin inspiraation lähteeni. Olen kiinnostunut musiikista kuvassa ja kuvasta musiikissa. Mielikuvitukseni liikkuu näillä alueilla .

Tässä näyttelyssä on kooste viimeaikaisista maalauksistani joiden syntymiseen ovat nämä asiat vaikuttaneet. Joten tässä on avain lähestyä näitä töitäni.