Tilaa hiljaisuudelle

Katselen usein tienvarsien pusikoita hämärtyvissä illoissa, metsänreunan muuttuessa pimenevässä illassa siluetiksi, jolloin vähäeleisetkin sävymuutokset erottuvat taivaalla. Laskeutuva hämärä, usva ja sade kätkevät jotain syleilyynsä, eivätkä paljasta kaikkea katsojalle. Syksy ja loka-marraskuun tihkusateinen ja harmaa aika virittää mieleni maalaamiseen vuodenajoista ehkä parhaiten ─ hämärässä keskityn kuuntelemaan ajatuksiani tarkemmin.

Maalaan hiljaisia maisemia vailla ihmisiä tai liiallista visuaalista ääntä. Maalaaminen on minulle mielen tyhjentämistä, hiljentymistä ja keskittymistä sillä hetkellä vain siveltimen liikkeeseen ja väriin. Peijaksen sairaalan marraskuisessa näyttelyssä on teoksia “Hiljaisuudesta”-maisemamaalaussarjasta vuosilta 2019-2020. Ne muodostavat maisemallisia panoraamanäkymiä vaihtelevasta horisontista, metsänreunoista ja pellonlaidoista, joissa usva tai hämärä pehmentää sävyt. Teossarjassa on kaikuja myös luopumisesta ja surusta.

Rauhoitan mieleni. Annan värin viedä. Kuuntelen hiljaisuutta.

Riikka-Liina Martiskainen: Valo I