Meidän tulisi nyt hetkeksi pysähtyä ja surra. Olemme kohdanneet yksilön tasolla ja globaalisti suuren trauman ja meidän tulisi kollektiivisesti surra. Surra elämän voimattomuutta puolustaa itseään pieneltä virukselta. Surra poismenneitä, rakkaita. Haluamme pyhittää tämän näyttelytilan muistelemiseen ja myötäelämiseen. Hakemaan lohtua. Sillä elämä on vain - yksi pieni puhallus.
Merja Kupari
Minulle taide on jatkuvaa liikettä, etsimistä, muutosta, eteenpäin menoa, kohti tuntematonta. Se on kuin arvoituksen ratkaisemista maalauspohjalla. Ensin on väri, väriä, viivoja, joita hankaan, lisään, pyyhin, mutta aina niistä jää jälki. Se on välillä äärimmäisen vaikeaa. Jos se olisikin helppoa? Väri, viivat, muodot tuosta noin vain oikeille kohdilleen. Viitsisinkö sitä enää ... tehdä? Kun tunteista, erityisesti kipeistä, on lähes mahdoton puhua, minulle on helpointa käsitellä niitä maalausteni avulla. Etsin muotoa, väriä, viivaa tapahtumille, joita olen kokenut ja jotka on ollut ihan pakko piilottaa. Minulle luontaisin tapa maalata on akryyliväreillä kovalevylle. Ja hiilijälki luo siihen mukavan jännitteen.
Merja Nykänen
Lähestyn aina taidettani arvokeskeisestä näkökulmasta. Olen tutkinut taiteeni kautta ihmisen arvomaailmaa yli 20 vuoden ajan. Innostun erilaisista yhteiskunnan rajapinnoista, joissa syntyy hankausta ja ääritunteita. Pääasiassa teen tilataidetta. Teokseni ovat kolmiulotteisia paperimassasta tehtyjä veistoksia. Teokset ovat herkkiä, kooltaan vaihtelevia, 15 senttimetristä kahteen metriin ja töiden niminä on usein substantiivi, kuten velvollisuus, vastaanottavuus, luopuminen. Pyrin kiteyttämään elämän ja eletyn elämän kerroksellisuuden yksittäiseksi kolmiulotteiseksi objektiksi, jonka kautta kokija voi heijastaa omaa elettyä elämäänsä.
Merja Kupari, Yksi pieni puhallus, 2021, akryyli ja hiili
Merja Nykänen, Kunnes kuolema meidät erottaa, 2017. Kuva: Samuli Sivonen
